lyä, saatte its
e tulevien postauksien avulla päätellä millainen ihminen olen (ja millainen ihminen haluaisin olla). Tämänkertainen postaus siis koskee, luit aivan oikein, kukkia nimeltä orkidea. Mutta sen voi tulkita miten haluaa. Elikkä jokainen varmaan tietää mikä on orkidea tai ainakin on kuullut siitä? (jos et, niin googleta!) Orkideat (oho Wikipedia väittää orkideoiden olevan kämmekkäkasveja... se kuulostaa tyhmältä, joten kutsutaan niitä edelleen eksoottisesti orkideoiksi) ovat erittäin upeita kukkia. (yleisimmät värit ovat vaaleanpunainen-lila sekä vaalean kellertävä-valkoinen, usein ne ovat täplikkäitä) Näihin upeisiin kasveihin sain tutustua äitini kautta joskus.. kymmenisen vuotta sitten? Nyt kymmenen joulua myöhemmin ne kukkivat ja sain siitä inspiraatiota postaukseeni. Kuvat © Vera.
Elikkä ihailen orkideoita. En fanita niitä, mutta itseasiassa haluaisin olla kuin orkidea. Orkideat puhkuvat elinvoimaa, heidän ei tarvitse kuunnella kritiikkiä ulkonäöstään tai huolehtia rahaongelmista, ylläpitää ystävyyssuhteita tai vuodattaa kyyneliä kenenkään vuoksi. Niiden tarvitsee vain oleskella auringon valossa kukkaruukussa (tai luonnossa), juoda vettä, ottaa juurilla ravintoa mullasta/maaperästä sekä olla muiden ihailtavana. Paitsi välillä tietenkin ulkona oleskelevilla orkideoilla saattaa satunnaisesti piipahtaa ötököitä... mutta ei anneta sen nyt häiritä, vaikka moni meistä ihmisistä (tytöistä) inhoaakin ötököitä. Mutta muuten kuulostaa täydelliseltä, vai mitä? Ajattele jos voisit itse viettää elämäsi vain muiden ihailemana ja kukaan ei ajattelisi/sanoisi sinusta mitään ilkeää... okei noni nyt lopetan haaveilemisen, mennään asiaan. Miettikää millaiselta sellainen elämä oikeasti kuulostaisi? Nyt kun tarkemmin ajattelen, en haluaisi sittenkään elää niin täydellistä elämää. Mielestäni elämään kuuluu epäonnistumiset ja erilaisuudet. Olisi aika tylsää viettää jokainen päivä samanlailla, vaikka siihen kuuluisikin muiden ihailua. Pitäisi olla vain paikallaan. Todennäköisesti parin viikon kuluttua suosionosoituksista ei enää nauttisi, sillä niihin on jo totuttu, jopa kyllästytty. Mielestäni elämän on hyvä olla epätäydellistä, sillä muuten elämässä ei olisi mitään mietittävää. Ilman epäonnistumisia ja erilaisuuksia ihmisen elämässä ei olisi mitään. Mitään mitä mitä tuntea. Eikä myöskään yhtään mitään järkeä. Maailmassa ei olisi järkeä ilman epätäydellisyyttä. Kai se on riitävä perustelu mielipiteelleni? Noh, ajatelkaamme sitten järkevästi. Orkideakin lopulta kuihtuu ja kuolee. Niin käy myös ihmisille. Lopulta ihmisen ja orkideioden välillä ei olekaan niin suuri ero...
Kannattaa tosiaan välillä miettiä mitä elämä merkitsee sinulle... siitä voi olla joskus jopa apua joihinkin tilanteisiin.
Joten siispä olkaamme onnellisia epätäydellisestä elämästä! (ja nekin, jotka kuvittelevat omaavansa täydellisen elämän, olkaa tekin onnellisia sen kanssa!)
Wannabesyvällisin terveisin, Vera. (:
